Tapahtumamme


BIG WHEELS® – THE SUMMER MEET on yksi Suomen suurimmista harrasteautotapahtumista. Se on myös Pieksämäen seudun suurin kesätapahtuma. Parhaimmillaan Big Wheels® on koonnut paikalle 1500 ajoneuvoa ja peräti 18.000 hengen yleisön. Tapahtumassa on harrasteajoneuvoja laidasta laitaan, kuplavolkkareista mahtaviin jenkkirekkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Suurin osa ajoneuvoista saapuu kotimaasta, mutta meillä on käynyt vieraita myös muista Euroopan maista ja jopa Australiasta.


BIG WHEELS® – THE WINTER SHOW on korkeatasoinen jenkkiautonäyttely, jossa on esillä valikoitu kattaus klassikkoja, kustomeja ja hot rodeja. Noin 5.000 kävijää kerännyttä tapahtumaa on järjestetty vuosina 2024-2025 joulukuun puolivälissä Jyväskylän Paviljongissa ja se on saanut erinomaisen vastaanoton valopilkkuna talven ja kaamoksen keskellä. Tapahtuma on tuotettu yhteistyössä Jyväskylän Messut Oy:n kanssa.


SAVO VINTAGE® on vintage- ja retrokulttuurin erikoistapahtuma, suosituin laatuaan itäisessä Suomessa. Ensimmäinen Savo Vintage® järjestettiin 2011 ja se on kasvanut tasaiseen tahtiin Big Wheels® -tapahtuman rinnalla.


Big Wheels® ja Savo Vintage® ovat Hugedelay Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä.